| | Taijiquan is originally a martial art whose roots date back to the beginning of the Qing dynasty period. It was developed in the Chen Village in Henan Province, China, and remained a closely guarded secret of the Chen family for more than two centuries. While taijiquan has the external expression of a martial art, it can be argued that the most important gains achieved from its practice are those of health and longevity. It can be practised by anyone regardless of age or gender. Martial skill is not the sole aim of taiji practise. It is up to the individual to decide what to look for in this art. For a martial artist, Instead of emphasizing a specific set of fighting techniques, taijiquan develops a coordinated and connected method of body usage which can be applied with any technique. This is based on internal development or neigong, which requires a long period of diligent training under specific requirements for the body and mind, the most important of which is relaxation. For fighting, the goal is to learn not to meet the opponent's power with power, but rather to follow his power, neutralising it internally using circular movements, and returning it with a required measure of added power. |  | Taijiquan on alunperin taistelulaji, jonka juuret ovat Qing-dynastian alkupuolen Kiinassa. Laji kehittyi Chen-kylässä, Henanin maakunnassa ja pysyi yli kahden vuosisadan ajan Chen-suvun tarkoin varjeltuna salaisuutena. Vaikka taijiquan on ulkoiselta olemukseltaan taistelulaji, voidaan sanoa, että sen tärkeintä antia ovat sen harjoittelun mukanaan tuomat terveysvaikutukset. Se sopii ikään ja sukupuoleen katsomatta kaikille eikä harjoittelun aloittaminen vaadi pohjakuntoa. Taistelutaito ei ole taijissa välttämätön päämäärä vaan jokainen harjoittelija päättää itse mitä lajista haluaa. Taistelutaitoon tähtäävässä taijiquanissa ei keskitytä harjoittelemaan tiettyä kiinteää taistelutekniikkavalikoimaa. Sen sijaan lajissa kehitetään koordinoitu, koko kehon voiman yhdistävä kehonkäyttötapa, jota voidaan soveltaa vapaasti minkä tahansa tekniikan kanssa. Tämä perustuu neigongiin, kehon sisäiseen kehittämiseen, joka vaatii pitkäaikaista, ahkeraa harjoittelua. Harjoittelussa korostuvat tarkoin määritellyt vaatimukset kehon ja mielen käytölle, joista tärkein on pyrkimys rentouteen. Taijiquanissa voimaan ei vastata voimalla, vaan taistelutilanteita varten opetellaan seuraamaan vastustajan voimaa, neutraloimaan se ja palauttamaan se sopivasti vahvistettuna, käyttäen kehon sisäistä, ympyräliikkeisiin perustuvaa mekaniikkaa. | |
| | As the above suggests, taiji has its roots deeply embedded in martial arts. However, it can be argued that taiji is too difficult an art to be practiced for the sole purpose of learning martial skill. Increasing one's internal power ("gongfu") and learning to apply it is a process which requires the guidance and control of a competent teacher and - in particular - regular (daily) and persistent training by the student, typically for a long period of time. According to a Chinese proverb, the student will remain behind closed doors, practising, for the first ten years, after which they will be prepared to go out to test their skill. In modern society, where few people have the time and patience to practice regularly, this ten-year-goal appears rather optimistic. Why should one then spend time on practicing such an art? Obviously the most important gain achieved from practicing taiji is health. Taiji training aims to develop both the external part of the human body: the muscles, tendons, joints, as well as the internal, or "energetic" part of the body - the one which Chinese medicine treats using acupuncture, massage, herbs, medicine etc. Therefore it is not very surprising that regular taiji practice keeps the body healthy, assuming of course that the person otherwise lives a healthy life. However, training the mind is at least as important in taiji as training the body. The principles of using the mind in taiji also stem from martial applications. For example, a punch is figured (or rather "intended") to penetrate through the opponent rather than to hit their body's surface. It is the usage of the mind which activates the energetic system in a way that promotes health. Therefore one should remember the usage of the mind also when practicing taiji mainly for health so that training will not be "empty". In taijiquan training one is advised to "Seek for the truth and prove it through practice". To be able to "seek for the truth", one needs a competent teacher and "proving it" takes place by practicing, resulting in the growth of internal gongfu and, for those so inclined, practical applicability. This represents perhaps the most interesting aspect of taiji training: it is not about the goal (whatever that may be for the practitioner) but about what happens on the way there. Theory turning into reality, finding new interesting things from your own body and mind - these are probably the things what motivate most practitioners to return to their exercises day after day. Taiji is a voyage of discovery into one's self. And it does not have to be limited to one's self but - as a kind of a mirror image of it - one may gain understanding of all that exists. Chinese daoist sages have long ago realised that the human body is a miniature model of the cosmos. Taiji practice is an excellent way to seek this understanding. This is the spiritual side of taiji and it can be characterised as the highest level of achievement in taiji training. Taiji is often called a soft martial art. This is, however, not very accurate since in taiji only the external, muscular side is "softened" with the goal of producing inside a core which is hard as steel. One wishes to build a body which is like "steel wrapped in cotton". This goal is not unique to taiji but is common to all internal martial arts. Also most "external arts" have the same goal but instead of emphasising relaxedness, the training begins from making the body physically stronger. So how does one achieve this "steel wrapped in cotton" if not by using muscular strength? An answer is provided by the concept of six coordinations which aim at connecting the body into a whole which is controlled by the mind (intention). It is worth noting that these coordinations are not really possible to achieve as long as one uses hard, local muscular power. Hence the requirement of relaxedness or "softness" in taiji. Let us now discuss these coordinations briefly. The six coordinations are divided into three external and three internal coordinations. The three external coordinations refer to the connection of: 1) the shoulder and the hip; 2) the elbow and the knee; 3) the hand and the foot in motion. Early stages of taiji training aim at finding these connections and this is the reason why a lot of time is dedicated to learning and fine-tuning the form. In taiji the waist controls all movement and, when in motion, the whole body will follow according to these connections. No part of the body will move independent of other parts. This can be called the external principle of taiji which provides the foundation for internal training and will continue to be improved during the internal stage. To be able to explain the three internal coordinations, we must first discuss a few Chinese concepts which are somewhat foreign to the western view of the human body: - xin ("shin") which translates literally as "heart". However, this does not refer to the heart as a physical organ but rather to "heart mind" or "will"; - yi ("e"), which can be translated as "intention"; - qi ("chi") or life/vital energy. The concept of qi is all-encompassing in the Chinese world view: all that exists is viewed as being a manifestation of qi in its different forms. It may be interesting to compare this view with Einstein's theory of relativity ("E = mc") where such a connection between energy and matter is expressed in exact mathematical language; - li or "power", referring to kinetic energy, not differing from the western usage of the term. The three internal coordinations mean the connection between 1) xin and yi, 2) yi and qi and 3) qi and li. This can be explained as follows: first the xin or will is activated. We wish to initiate movement for a purpose. This causes the yi or intention to appear and will include an idea of the direction and power of the movement. The yi activates qi - the energy - which under the command of the yi starts to move and as a result produces li or physical power. Relaxation is important in taiji because in a tense body the qi will not be able to move freely, thus preventing the "chain reaction" of the three internal coordinations from occurring. | | Kuten edellisestä kappaleesta käy ilmi, ovat taijin juuret vahvasti taistelutaidossa. Pelkän taistelutaidon hakemiseen voidaan taijin kuitenkin sanoa olevan turhan vaikea laji. Sisäisen voiman ("gongfun") kasvattamiseen ja sen käytön opettelemiseen vaaditaan osaavan opettajan johdatusta sekä valvontaa ja erityisesti harjoittelijan sitkeää ja säännöllistä (päivittäistä) harjoittelua pitkän aikaa. Kiinalaisen sanonnan mukaan taijin harjoittelija pysyy ensimmäiset kymmenen vuotta suljettujen ovien takana harjoittelemassa, jonka jälkeen vasta voi lähteä ulos kokeilemaan taitojaan. Nykypäivän kiireisessä yhteiskunnassa, jossa harvoilla on aikaa tai kärsivällisyyttä säännölliseen harjotteluun, lienee kymmenen vuoden tavoitekin melko optimistinen. Miksi sitten käyttää aikaa tällaiseen lajiin? Taijin tärkeimpänä antina voidaan epäilemättä pitää sen positiivisia terveysvaikutuksia. Taijissa pyritään kehittämään kehon sekä ulkoista puolta, lihaksia, jänteitä, niveliä, että erityisesti sisäistä, "energeettistä" järjestelmää - samaa jota kiinalainen lääketiede hoitaa mm. akupunktioneuloineen, yrtteineen ja hierontoineen. Ei siis liene mitenkään yllättävää, että säännöllinen taijin harjoittelu pitää kehon terveenä, olettaen toki että henkilö noudattaa myös muuten kohtalaisen terveellisiä elämäntapoja. Taiji on kuitenkin vähintään yhtä paljon mielen kuin kehon harjoitusmenetelmä. Mielen käytön periaatteet ovat myös peräisin taistelusovelluksista, yksinkertaisena esimerkkinä lyönti, joka kuvitellaan (tai oikeammin "aiotaan") meneväksi vastustajan kehon läpi sen sijaan että lyötäisiin vastustajan kehon pintaa. Juuri mielen käyttö aktivoi kehon energeettistä järjestelmää terveydellekin hyödyllisellä tavalla. Näin ollen myös terveysvaikutuksiin tähtäävässä taijin harjoittelussa tulee muistaa mielen käyttö, jottei harjoittelu jäisi "tyhjäksi". Eräs taijin harjoittelun ohje kuuluu: "Etsi totuutta ja todista se oman harjoittelusi kautta." "Totuuden etsimiseen" tarvitaan hyvää opettajaa ja "todistaminen" tapahtuu ahkeran harjoittelun, sen tuoman sisäisen gongfun kasvamisen ja mahdollisesti käytännön sovellettavuuden kautta. Sanoista tekoihin siis. Tässä ilmenee kenties taijin kiinnostavin puoli: ei päämäärä (mikä se kullakin lieneekin) vaan se mitä tapahtuu matkalla sinne. Teorian muuttuminen todeksi, uusien mielenkiintoisten asioiden löytäminen omasta kehosta ja mielestä, lienee useimmille taijin harjoittelijoille se asia, joka saa heidät uudelleen ja uudelleen samojen harjoitusten pariin. Taiji on todellinen tutkimusmatka omaan itseen. Eikä matka rajoitu omaan itseen, vaan sen ikään kuin peilikuvana voi harjoittelija löytää ymmärrystä kaikesta olevaisesta. Kiinalaiset taolaiset viisaat ovat jo ammoisina aikoina tienneet ihmiskehon olevan eräänlaisen pienoismallin maailmankaikkeudesta ja taiji tarjoaa oivan tien tämän tutkimiseen. Tällöin puhumme taijin spirituaalisesta puolesta, jonka voimme sanoa olevan taijin korkein taso. Taijia sanotaan usein pehmeäksi lajiksi. Tämä ei kuitenkaan ole kovin täsmällistä, sillä taijissa vain ulkoinen, lihasvoimaan perustuva puoli pyritään "pehmentämään", tavoitteena kehittää kehon sisälle teräksenluja, siis äärimmäisen "kova" ydin. Tavoitteena on keho, joka on kuin "pumpuliin käärittyä terästä". Tämä tavoite ei ole vain taijille ominainen, vaan kaikissa ns. sisäisissä lajeissa pyritään samaan. Myös useimmissa ns. ulkoisissa lajeissa tavoite on sama, mutta niissä harjoittelu lähtee rentouden etsimisen sijaan liikkeelle kehon fyysisestä vahvistamisesta. Mihin tämä "pumpuliin kääritty teräs" sitten perustuu, jollei lihasvoimaan? Kysymykseen voidaan vastata puhumalla ns. kuudesta koordinaatiosta, joiden avulla pyritään koko kehon voima yhdistämään yhdeksi, mielen intention hallitsemaksi kokonaisuudeksi. Mainittakoon vielä tässä vaiheessa, että kuuden koordinaation toteuttaminen ei varsinaisessa merkityksessään ole mahdollista, jos turvaudutaan paikallisen lihasvoiman käyttöön. Juuri tästä johtuu rentouden tai "pehmeyden" vaatimus taijissa. Puhumme "pehmeydestä" lisää myöhemmin, mutta menkäämme nyt kuuden koordinaation pariin. Kuusi koordinaatiota jaetaan kolmeen ulkoiseen ja kolmeen sisäiseen koordinaatioon. Kolmella ulkoisella koordinaatiolla tarkoitetaan 1) olkapään ja lonkan, 2) kyynärpään ja polven, sekä 3) kämmenen ja jalkaterän yhteyttä liikkeessä. Harjoittelu alkaa näiden yhteyksien etsimisestä ja tämä on myös syynä siihen, miksi taijissa käytetään varsinkin harjoittelun alkuvaiheessa huomattavasti aikaa liikesarjan opetteluun ja hiomiseen. Taijissa liikettä ohjaa vyötärön seutu ja kun se liikkuu, koko keho seuraa mainitun kolmen koordinaation mukaisesti. Yksikään kehon osa ei liiku itsenäisesti muista riippumatta. Tämän voidaan sanoa olevan taijin "ulkoinen" periaate, joka luo pohjan "sisäiselle" harjoittelulle ja syvenee sen aikana. Kolmen sisäisen koordinaation selittämiseksi joudumme ensin tutustumaan muutamaan kiinalaiseen käsitteeseen, jotka eivät liity yleisesti länsimaiseen ihmiskäsitykseen: - xin ("shin"), sananmukaisesti "sydän", joka ei tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoita sydäntä fyysisenä elimenä vaan "sydänmieltä". Sopiva käännös suomen kielelle voisi olla "tahto". - yi ("ii"), joka merkitsee suunnilleen samaa kuin "intentio" tai "aikomus". - qi ("chi"), tai "elämänenergia". Qi:n käsite on kiinalaisessa maailmankuvassa kaikenkattava; kaikki olevainen on tämän "qi-energian" ilmentymää sen eri muodoissa. Lienee mielenkiintoista verrata tätä näkemystä Einsteinin suhteellisuusteoriaan ("E = mc²"), jossa vastaavanlainen energian ja materian yhteys on esitetty modernin tieteen matemaattisella kielellä... - li, "voima", joka viittaa liike-energiaan, eikä toki ole vain kiinan kielessä esiintyvä termi. Kolme sisäistä koordinaatiota tarkoittaa 1) xin:in ja ja yi:n, 2) yi:n ja qi:n, sekä 3) qi:n ja li:n yhteyttä. Asiaa voisi kuvailla seuraavasti: ensin xin - tahto - aktivoituu. Haluamme liikkua jotain tarkoitusta varten. Tämä tahto aikaansaa yi:n - aikomuksen - syntymisen, jä tähän sisältyy jo liikkeen suunta ja sen vahvuus. Yi aktivoi qi:n - energian - joka yi:n komennosta lähtee liikkeelle ja aikaansaa liikkuessaan li:tä - fyysistä liike-energiaa. Rentouden vaatimus taijissa johtuu siitä, että jännitetyssä kehossa qi ei pääse liikkumaan vapaasti, eikä kolmen sisäisen koordinaation "ketjureaktio" siis pääse toteutumaan. | |
| | At this point it is natural to discuss those stages of development which a practitioner of taiji will go through. One way to describe this process is in a way reverse compared to the functioning of the three internal coordinations discussed above: Stage 1: External movement. In this stage the practitioner is learning the basic "alphabet" of taiji: correct postures; correct, coordinated, round movement following the principles of the three external coordinations as well as relaxation, although the search for relaxation is a life-long process which goes hand in hand with one's progress in taiji. This stage is clearly related to the element of li or power. Stage 2: Practising the qi. When the external framework has been developed to a satisfactory level it will be time to take the training towards the internal. This means that one will learn to recognise and gradually control the qi energy. This stage is, perhaps contrary to common belief, a short one, depending, however, largely on the individual. The main goals are: - developing the "root" into the (lower) dantian which is the energetic centre in the human body. It is located inside the lower abdomen, a few inches below the navel;
- "opening the pathways", or learning to mobilise the qi in the whole body, controlled by the mind and the external movement. The most significant path of the qi in this phase is the "small heavenly orbit" which runs down from the dantian, passing between the legs, the genitals and the anus to the back where it ascends along the spine (the "du" meridian) all the way to the top of the head and continuing from there along the front of the body (the "ren" meridian) downwards to return back to the dantian. The dantian has a key role: it acts a kind of central depository where the qi is first gathered, then mobilised to different parts of the body and finally returned to dantian in preparation for the next movement.
The sole practice of qi will not lead to a high level in taiji but it can be said that achieving this stage and progressing in it is something of a success for the practitioner. Practising the qi is an inevitable stage which must however lead to the next stage of practising the yi. Stage 3: Practising the yi. This is an essentially longer and more difficult stage compared to the qi stage. As was mentioned in the discussion of the three internal coordinations, yi or intention directs the qi, the movement of which in turn generates physical movement and power. Master Feng Zhiqiang says: "Do not practise li (power) because it can be broken; do not practice qi because it will stagnate; instead practice the yi." When practicing the yi, the use of different "images" plays an essential role. For example, imagining an opponent when performing the form, imagining the heaviness of a movement ("push/lift a mountain" etc.) or using other images which enforce power and balance ("sink into the ground, rooted like a tree", "lean onto a mountain/tree"). In this stage the usage of sight becomes an essential part of one's practice. Stage 4: Practicing the "shen". This is the highest level of development in taiji, reached by very few practitioners. It can be said that shen ("spirit" or "mind") is a tight combination of the yi, qi and li which were practised during the earlier stages. When these three act in perfect harmony, we can say that the practitioner is applying their shen. This stage is a practice of the mind where no separate attention is paid to the objects of training in the earlier stages. They will function "automatically", coordinated by the mind. Another way to view one's progress in taiji is to look at the development of power. It is said that the power starts from the outside, moving to the inside of the body to finally return to the outside. More precisely, one goes through these steps: - external movement
- finding the internal aspect,
- the external movement guiding the internal movement,
- the external and internal coordinate,
- and finally, the internal produces and controls the external movement.
The movement becoming more and more "internal" causes the external movement to become smaller. We can also talk about the three "big" stages of development: - finding the body,
- feeling the body,
- controlling the body.
In the beginning the role of the teacher is of paramount importance. Finding the correct way and maintaining it is rather impossible without the guidance of a competent teacher. Later on, the role of the teacher will be less important and it can be said that the third stage above will mostly consist of the practitioner's personal work, progress through self-realisation. | 
| Tässä vaiheessa on luonnollista puhua niistä kehitysvaiheista, jotka taijin harjoittelija käy läpi edistyessään. Yksi tapa kuvata tätä prosessia on ikään kuin käänteinen edellä kuvatun kolmen sisäisen koordinaation toiminnalle: Vaihe 1: Ulkoinen liike. Tässä vaiheessa opetellaan taijin aakkosia: oikeita kehon asentoja; oikeanlaista, koordinoitua, pyöreää liikettä, joka seuraa kolmen ulkoisen koordinaation periaatetta, sekä rentoutta. Tosin rentouden etsiminen on koko elämän pituinen prosessi, jossa eteneminen kulkee käsi kädessä taijissa edistymisen kanssa. Tämä vaihe liittyy selvästi vielä li - voima - elementtiin. Vaihe 2: Qi:n harjoittelu. Kun ulkoiset puitteet on kehitetty riittävän pitkälle, on aika ryhtyä viemään harjoittelua sisäiseen suuntaan. Tämä alkaa qi-energian tunnistamisesta ja sen hallinnan asteittaisesta opettelusta. Tämä on, toisin kun monesti luullaan, suhteellisen lyhyt vaihe, jonka pituus kuitenkin riippuu vahvasti yksilöstä. Päätavoitteina ovat: "Juuren" luominen dantianiin, joka on ihmisen energeettinen keskus. Se sijaitsee alavatsan sisällä, pari tuumaa navan alapuolella. "Putkiston avaaminen", eli qi:n liikkeen opettelu mielen ja ulkoisen liikkeen ohjaamana koko kehon alueella. Tärkein qi:n kulkureitti tässä vaiheessa on ns. "pieni taivaallinen kierto", jossa qi lähtee dantianista alas, kiertää haaravälistä, sukuelinten ja peräaukon ohitse selkään, jota pitkin ylös ("du"-meridiaania) aina päälaelle asti ja sieltä kehon etupuolta ("ren"-meridiaania) alas takaisin dantianiin. Dantianin rooli on keskeinen: se toimii ikään kuin keskusvarastona, johon qi ensin kerätään, josta se sitten aktivoidaan liikkumaan eri kehon osiin ja johon se taas liikkeen lopussa palautetaan, valmiuteen seuraavaa liikettä varten.
Pelkkä qi:n harjoittaminen ei taijissa johda kovin pitkälle, mutta tämän vaiheen saavuttamisen ja siinä edistymisen voidaan jo sanoa olevan menestys harjoittelijalle. Qi:n harjoittaminen on välttämätön vaihe, josta tulee kuitenkin edetä seuraavaan, yi-vaiheeseen. Vaihe 3: Yi:n harjoittaminen. Tämä on qi-vaihetta oleellisesti pidempi ja vaikeampi vaihe. Kuten kolmen sisäisen koordinaation kohdalla mainittiin, yi eli "intentio" ohjaa qi:tä, jonka liike saa aikaan fyysistä liikettä ja voimaa. Mestari Feng Zhiqiang sanoo: "Älä harjoita voimaa (li), koska se voidaan murtaa; älä harjoita qi:tä, koska se tukkeutuu; harjoita näiden sijaan yi:tä." Yi:n harjoittamisessa oleellisessa osassa on erilaisten mielikuvien käyttö. Esimerkiksi kuvitellut vastustajat liikesarjaa tehtäessä, liikkeen fyysisen raskauden kuvitteleminen ("työnnä/nosta vuorta" yms.) tai muiden voimaa ja tasapainoa vahvistavien mielikuvien käyttö ("uppoa maan sisään, kasvata juuret" tai "nojaa vuoreen/puun runkoon"). Tässä vaiheessa katseen käyttö tulee oleelliseksi osaksi harjoittelua. Vaihe 4: Shen:in harjoittaminen. Tämä on korkein kehitystaso, jolle vain ani harvat taijin harjoittelijat yltävät. Shen:in ("spirit", "henki", usein myös "mieli") voidaan sanoa olevan aiemman kolmen vaiheen harjoituksen kohteen, yi:n, qi:n ja li:n kiinteä yhdistelmä. Kun nämä kolme toimivat täysin koordinoidusti, voidaan sanoa, että harjoittelija käyttää shen:iään. Tämä vaihe on mielen harjoitusta, jossa aiempien vaiheiden elementit eivät enää vaadi erillistä huomiota vaan kaikki toimii automaattisesti koordinoituna yksikkönä mielen komennon alla. Toinen näkökulma taijissa edistymiseen on voiman kehittyminen. Sanotaan, että voimankäyttö alkaa ulkoa, siirtyy siitä kehon sisälle ja lopulta palaa sisältä takaisin ulos. Tätä kehityskulkua voisi tarkentaa seuraavasti: ulkoinen liike, sisäisen aspektin löytäminen, ulkoinen liike ohjaa sisäistä, ulkoinen ja sisäinen liike koordinoituvat, lopulta sisäinen liike aikaansaa ja ohjaa ulkoista liikettä.
Mitä "sisäisemmäksi" liike muuttuu, sitä pienemmäksi myös muuttuu ulkoinen liike. Voidaan myös puhua kolmesta suuresta kehitysvaiheesta: kehon "löytäminen" kehon tunteminen ja kehon kontrollointi.
Alkuvaiheessa opettajan rooli korostuu, oikean tien löytäminen ja sillä pysyminen on melko mahdotonta ilman hyvän opettajan ohjausta ja valvontaa. Myöhemmin opettajan rooli vähenee ja vaiheen 3) voidaan jo sanoa olevan lähinnä harjoittelijan omaa työtä, edistymistä itsetutkiskelun kautta. | |
